maanantai 26. lokakuuta 2020

Alle kaksi kuukautta jouluun!


Tänä vuonna kirjoittamisen aloittaminen menikin vähän myöhempään. Joulumieli on loistanut poissaolollaan suurimmaksi osaksi maailmantilanteen vuoksi. Työskentelen hoitoalalla ja jos nyt ei aivan etulinjassa olla, niin koskettaa korona suuresti omaakin työtäni. Työpaikalla on kaikilla pienoinen stressi tilanteen vuoksi ja hoitojonojen purkaminen aiheuttaa kovaa kiirettä.

Mutta se siitä, siirrytään jouluisampiin ja iloisempiin asioihin! Viime viikolla aivot naksahtivat jo jouluisempaan moodiin ja aloin lueskella Fb:n jouluryhmiä (joihin kuulun moneen, siis todella moneen :)). Ja pitihän sitä itsekin jo jotain pientä tunnelmavaloa viritellä! En voinut olla ostamatta tätä iiiiihanaa peurametsäkoristetta. Ai-van ihana!



Lisäksi halusin väriä syksyn harmauteen, joten valopallot lasiastiaan ja väriä maailmaan! Nämä käyvät sekä sisälle että ulos. Meillä on kaksi samanlaista valosarjaa, ja suunnittelinkin, että tänä vuonna meidän pihapensaaseen viritellään toiset näistä valoista. Vielä en ole viitsinyt laittaa ulos kun ovat aika jouluiset, mutta kirkkaat voisi jo pian laittaa ja sitten lähempänä joulua nämä värilliset kaveriksi mukaan. Tykkään näistä väreistä kun eivät ole liian "kovan" väriset vaan tuollaiset vähän hempeämmät (tosi vaikea saada oikea värisävy kuvaan).


Kanervatkin piti koristella kirkkailla valoilla. Ja havukranssin ostin jo ystävältä. Hänellä on taito hyppysissä ja tekee kauniita kransseja. Nyt syksyllä riittää koristeeksi nuo kävyt, mutta vähän myöhemmin koristelen jouluisilla koristeilla ja ehkäpä laitan valoköynnöksenkin.



Nyt vaan toivon kaikille hyvää joulun odotusta ja joulumieltä sydämeen <3 Talven paras hetki lähenee kovaa vauhtia ja tuo kutkuttavaa odotusta syksyyn ja alkutalveen. Itse en ole millään tavoin talvi-ihminen, joten joulun odotus ja joulun juhliminen auttaa jaksamaan tämän (omasta mielestäni) ankean ajan yli.

Ai niin ja olinpa unohtaa! Onhan meillä jo ikkunoissa nämä valokranssit. Tai oikeastaan ne ovat olleet koko vuoden... :D Olivat niin kivan näköiset ikkunoissa, että en raskinut ottaa pois. Tökkäsin nyt vaan pistokkeen paikoilleen ja valot päälle tuossa viime viikolla.



7 kommenttia:

  1. Hei, Katariina! Oi kun kivaa, että blogisi aktivoitui! :)
    Nuo hempeän väriset pallot ovat aivan ihanat ja näyttävät varmaan todella kauneilta ulkona. Minusta erityisesti tänä vuonna voi laittaa valoja uloskin aivan silloin kun itse haluaa. Iloahan ne vain tuovat kaikille tänä poikkeuksellisena syksynä. Kyllä nämä pimenevät viikot olisivat hieman ankeita, jollei olisi joulua odotettavana. :)
    Havukranssi on aivan ihana myös (ja teillä on kaunis ovi).
    Mukavaa alkanutta viikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja niinhän se on, että valoja on kiva katsella ja itsekin aina ilahdun kun näen lisää jouluvaloja ympärillä. Jotenkin tuntuu, että kun se ensimmäinen rohkea laittaa jouluvaloja ulos, niin muutkin tulevat perässä :)

      Mukavaa viikkoa sinullekin <3

      Poista
  2. Onpa kaunis havukranssi ja kivat värivalot! Nyt kun luntakaan ei vielä ole, valot tuovat piristystä. ✨

    Peurametsä on supertunnelmallinen! En uskalla edes kysyä, mistä hankit, etten vaan löydä itseäni ostoksilta. 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitäisiköhän kuitenkin vinkata mistä se löytyy... ;) Tänään jopa teinipoika kävi ihailemassa sitä ja sanoi, että "tää on muuten tosi hieno!" Oho, niin täytyy olla kun hänkin sen hoksasi :D

      Poista
  3. Onpas kivoja koristeita ja valoja, hurjan hienot juurikin nuo värikkäät pallot :) Nyt valoa tosiaankin kaivataan, jotenkin sitä ehtii vuoden aikana aina unohtaa, miten pimeää tässä loka- marraskuussa onkaan. Mutta onneksi voi jo vähän tunnelmoida joulua :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Juuri nuo värikkäät ovatkin kivoimpia tässä syksyn harmaudessa :) Tulisi vain pian edes vähän lunta maahan, niin kirkastuisi maailma kummasti. Mukavaa joulun odotusta sinulle!

      Poista

Happy Halloween! 👻

Karmivaa halloweenia kaikille niille, jotka sitä juhlivat! 💀 Tänä vuonna meillä ei enää vietetäkään teinin halloween-synttäreitä, koska hän...