sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Tyynelän tonttuja moikkaamassa


Tyynelän tonttula on paikka, jossa olen halunnut käydä jo kauan. Olen monella nähnyt noita suloisia tonttu-ukkoja, ja kun kesälomareissu 2018 vei meidät sopivasti Kokkolan läpi, niin koukattiin samalla reissulla Tyynelään.



Tonttula sijaitsee Kokkolan ja Pietarsaaren välillä Luodon kunnassa viehättävässä maalaismiljöössä. Näistä rakennuksista tuli ihan mummolani mieleen <3 Ensin piti katsastaa vanha aitta, jossa tonttu piti "myymälää". Toisessa aitassa oli esillä vanhoja työkaluja ja muutakin vanhaa tavaraa.






Entäs ne tontut sitten! Niitä oli pirtti täynnä vaikka ja minkä näköisiä <3 Itse rakennuskin oli ihastuttava, saati sitten kymmenine tonttuineen täynnänsä.





Tässä on ilmeisesti hautajaiset meneillään.



Tonttua en nyt sortunut ostamaan vaikka ihania olivatkin. Sen sijaan ostin kolme paperista joulutaulua seinälle laitettavaksi. Tämän tyyppisiä tauluja oli aina jouluisin mummolani seinällä ja olen kaipaillut niitä koko aikuisikäni. Nyt sitten sain omaankin kotiini. Viime joulun olivat jo seinällä. Isäni niitä kovasti ihasteli ja muisteli niitä olleen hänenkin lapsuuden kotinsa seinällä. Siitäpä sain ajatuksen tilata pari taulua myös vanhemmilleni. Annan ne isälle lähempänä joulua yllätyksenä :)





Tuonne Tyynelään olisi ihanaa päästä käymään joulun alla. Paikka on silloin varmasti tunnelmallinen. Suosittelen piipahtamaan jos tulee kulkua Kokkolan/Pietarsaaren suunnalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Happy Halloween! 👻

Karmivaa halloweenia kaikille niille, jotka sitä juhlivat! 💀 Tänä vuonna meillä ei enää vietetäkään teinin halloween-synttäreitä, koska hän...