keskiviikko 25. syyskuuta 2019

Kausituotteita testissä




Joulun lähestyessä alkaa kauppoihin tulla kaikenlaisia kausituotteita. Vihreät kuulat -konvehdeista sain jo aiemmin vihiä eräästä jouluryhmästä. Aiemmin niitä oli saanut ainakin laivoilta, mutta nyt ne vihdoinkin ovat saapuneet myös kauppoihin. Pitihän sitä tietysti heti ostaa yksi rasia maisteltavaksi kun huomasin konvehdit kauppareissulla. Ulkonäöllisesti konvehdit ovat kauniita, ja muistuttavat Julia-konvehteja, jotka ovat mieheni herkkuja. Pakko oli repäistä laatikko auki ja maistaa ensimmäinen konvehti heti kun pääsin ostoksien kanssa autoon. Päällys on tummaa suklaata ja täyte Vihreät kuulat -marmeladia. Hieman enemmän Vihreiden kuulien makua olisin kaivannut, mutta kyllä marmeladista oikean maun erotti. Itse kyllä ihan pidän alkuperäisistä Vihreistä kuulista, mutta eivät ne mitään lemppareita ole. Mieheni taas rakastaa niitä ja näistäkin hän piti kovasti. ”Tosi hyviä! Ihan kuin Juliat!”, oli miehen ensimmäinen kommentti. Niinpä niin. Mutta kyllä niistä hänenkin mielestään hieman Vihreiden kuulien makua erottuu. Tumman suklaan voimakkuus ehkä miedontaa Vihreiden kuulien maun. Eli yhteenvetona; hyviä peruskonvehteja, mutta eivät kuitenkaan suosikeiksi heti nousseet. (Lasten mielestä nämä olivat aivan älyttömän hyviä, mutta heitä nyt en ottaisi tähän makutuomareiksi, sillä he nyt syövät vaikka laudanpätkiä jos niissä vaan on suklaata päällä :))




Toinen bongaamani kausituote on Coca Colan kausimaku kaneli. Kun joulutuotteesta ilmeisesti on kyse, niin olisin toivonut, että Coca Cola olisi panostanut etikettiin ja tehnyt siitä oikein överijouluisen. Etiketti on nyt melkein kuin peruspullossa enkä ensin edes hoksannut kyseessä olevan kausimaku. Maultaan juoma oli ihan ok. Kaneli maistui juomassa hienoisesti, mutta ei liikaa. Ei voita peruscocista, enkä itse aio enää tätä ostaa. Ei kuitenkaan huono. 11-vuotias kuopus oli toinen koemaistelija ja hän ei tykännyt juomasta yhtään. Naama meni irvistykseen ensimmäisen kulauksen jälkeen eikä halunnut juoda enää yhtään. 14-vuotias esikoinen taas ei halunnut maistaa juomaa ollenkaan, sillä hän ei voi sietää kanelia (outo tyyppi). Ei meidän lasten lempijuomaa siis.




Myöhemmin testaillaan muitakin kausituotteita kunhan niitä kaupoista bongailen. Vielä en ole muita onnistunut löytämään vaikka välillä ihan varta vasten olen yrittänyt kauppareissuilla etsiä. Ainakin Twix-patukasta on tullut inkiväärillä tuunattu versio, Spriteäkin oli jotain kausimakua, olikohan muistaakseni karpalo ja Maraboulta on tullut piparisuklaata. Fazerin piparisuklaata olen syönyt ja se on i-ha-naa. Mutta Maraboun versiota en ole muistaakseni maistanut. Mitähän muita jouluisia kausituotteita kauppoihin vielä onkaan tulossa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Happy Halloween! 👻

Karmivaa halloweenia kaikille niille, jotka sitä juhlivat! 💀 Tänä vuonna meillä ei enää vietetäkään teinin halloween-synttäreitä, koska hän...